Merja Virolainen

Merja Virolainen on syntynyt Lapualla vuonna 1962. Siitä huolimatta hän on asunut lähes koko elämänsä Helsingin seudulla. Hän valmistui vuonna 1986 pukusuunnittelijaksi. Sen jälkeen hän työskenteli visuaalisena suunnittelijana mm. sirkuksessa ja nukketeatterissa, kunnes aloitti filosofian ja kirjallisuustieteen opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1988. Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1998, pro gradu -työn aiheena oli inspiraation käsite.

Virolainen on julkaissut viisi runokokoelmaa, Hellyyttäsi taitat gardenian (1990), Tervapeili (1995), Pilvet peittävät sisäänsä pilvet (2000), Olen tyttö, ihanaa! (2003) sekä Valloittaja (2012). Proosateos Kontaktia halutaan ilmestyi 2007. Hän on kirjoittanut myös kirjan šamanismista ja noituudesta sekä näytelmän nimeltä Täyttymyskomedia, joka sai ensi-iltansa vuonna 1993. Virolainen on työskennellyt myös suomentajana, toimittajana, kriitikkona ja harrastajakirjoittajien opettajana. Virolainen toimi Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun johtajana vuosina 2011-2014.