Tiedostamattoman kirjoittaminen

Lauantaina 15.6.2019 klo 9-17
Kriittisellä korkeakoululla, Albertinkatu 27
Hinta: 90 euroa

Kurssilla psykoterapeutti ja filosofi Elli Akrén-Ebbe johdattaa avaamaa väyliä tiedostamattomaan kirjoittamisen metodein.

Tiedostomaton voi olla voiman ja luovuuden lähde tai painajaisten syntysija. Se mikä ei ole tietoisessa mielessämme on varastoitunut tiedostamattomaan, siellä asustavat myös unohtuneet ja muistin ulottumattomissa olevat tapahtumat sekä myös meille tuntemattomat piirteemme ja ilon aiheet.

Tiedostamatonta on kuitenkin vaikea lähestyä, koska se ei ymmärrä arkikieltä, ei käskyjä, eikä järjen ääntä. Tiedostamattomaan voidaan saada yhteys rentouttamisharjoitusten ja esimerkiksi kirjoittamisen avulla. Tiedostamattoman kirjoittamisen kurssilla on tarkoitus kirjoittaa ohjatusti lyhyitä tarinoita, joiden kautta voi avautua mahdollisuus työstää omaa alitajuntaansa. Teemme myös rentoutumisharjoituksia, jotta mieli tulee otollisemmaksi kirjoittamisprosessille.

Kurssi on neljäs osa keväällä 2016 alkanutta lyhytkurssien sarjaa. Kurssille voi kuitenkin hyvin osallistua, vaikkei olisi aiemmilla kursseilla ollutkaan.

Tällä kurssilla keskitytään tuntemattomamman osan eli tiedostamattoman hämärään katveeseen jääneen puolen kanssa keskusteluun. Aiempien kurssien teemoja kerrotaan, mutta myös uusia asioita käsitellään.

Kurssi sopii kaikille, jotka tahtovat syystä tai toisesta työstää tiedostamatontaan kirjoittamalla. Kurssi ei vaadi erityisiä ennakkotietoja tai taitoja.

Ilmoittautuminen 5.6.2019 mennessä Kriittisen korkeakoulun toimistolle (info@kriittinenkorkeakoulu.fi, 040 552 5959). Ilmoittautumisen voi peruuttaa maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Mikäli peruutus tulee myöhemmin, peritään puolet kurssimaksusta. Jos kurssille jättää tulematta eikä sitä ole peruuttanut, peritään maksu kokonaan.

Yhteistyössä Opintokeskus Sivis.