Kuvataidekoulu

kallioranta

6.9-20.12.2019
perjantaisin klo 11.00-15.00,
Kriittisellä korkeakoululla, Albertinkatu 27, Helsinki. (Ks. tarkempi aikataulu ja tarkemmat sijainnit alempaa.)
Hinta:  250 euroa. Maksuun voi nykyään käyttää myös Smartumin Liikunta- ja kulttuuriseteleitä tai Smartum Saldoa.

Opiskelu Kuvataidekoulussa

Kuvataidekoulu on kohtaamispaikka ihmisille, jotka kokevat kuvantekemisen tärkeäksi. Moni entinen ja nykyinen opiskelija toimii aktiivisesti kentällä. Ryhmä sopii kaikille, myös vasta-alkajille, lähtötaidoista riippumatta.

Opiskelussa kukin käsittelee itselleen luonteenomaisella tavalla havaintoon ja mielikuviin perustuvia aiheita. Aiheita ovat luonto ja ihminen sekä kaupunki- ja muut rakennetut aiheet. Pienessä ryhmässä, yhteistyössä ohjaajan kanssa etsitään kullekin opiskelijalle tärkeitä sisällöllisiä pyrkimyksiä. Kurssiin sisältyy henkilökohtaisia kotitehtäviä, jotka suunnitellaan kunkin elämäntilanteeseen sopiviksi.

Materiaalit opiskelija hankkii pääosin itse.

Kurssiin kuuluu ryhmän yhteinen näyttely, tällä kertaa syksyn töistä koottu kokonaisuus palvelutalo Kantin pysäkillä toimivassa Galleria Kantissa marraskuussa. Osallistuminen on tietenkin vapaaehtoista. Näyttelyprosessin tarkoituksena on rohkaista kuvien esittämiseen, pohtia teoskokonaisuuden valintaa sekä harjoitella esillepanoa ja näyttelyyn liittyvää tiedotus- yms. toimintaa. Se on myös hieno yhteinen kokemus.

Opetustunteja on 60, lisäksi ohjattua itsenäistä työskentelyä. Tarkempi ohjelma tämän sivun alaosassa.

Varsinaisen opetuksen lisäksi Kuvataidekoulun oppilaat voivat osallistua alennettuun hintaan Elävän mallin piirustusklubille, sekä saavat oikeuden käyttää Kriittisen korkeakoulun tiloja omaan työskentelyyn tiettyinä sovittuina aikoina. Aiheesta tiedotetaan tarkemmin ryhmän osallistujille.

Ryhmän maksimikoko on 12 henkilöä.

Opettajana taidemaalari Heli Heikkinen www.heliheikkinen.com

Ilmoittautuminen Kuvataidekouluun viimeistään 25.8.2019. Peruutusehdot: Peruutukset maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään asti, ilmoittautumisajan jälkeen perimme 50 % osallistumismaksusta.

Kuva: Ritu Toivonen

Kuvataidekoulun ohjelma, syksy 2019

6.9. klo 11 – 15

Ulkoilmatyöskentelyä Harakan saaressa, sateen sattuessa työskennellään yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, Kaisaniemessä. Paikka varmistetaan sähköpostitse edellisenä päivänä klo 18 mennessä. Kahvitauko klo 12.30-13 Harakan taitelijatalon taukotilassa, jossa mahdollisuus lämmittää ruokaa mikrossa sekä keittää vettä. Töiden katselmus taukotilassa klo 13. Katselmuksen yhteydessä sovitaan kullekin opiskelijalle omat tehtävät, joiden parissa työskennellään klo 15 saakka.

Harakassa on tarkoitus työskennellä kolme kertaa, mutta sateen sattuessa työskentelemme kasvitieellisessä puutarhassa tai muussa yhdessä sovitussa kaupunkitilassa.

13.9. klo 11 – 15

Ulkoilmatyöskentelyä Harakan saaressa. Paikka varmistetaan sähköpostitse edellisenä päivänä klo 18 mennessä. Kahvitauko klo 12.30 Harakan taitelijatalon taukotilassa ja sen jälkeen töiden katselmus.

20.9. klo 11 – 15

Ulkoilmatyöskentelyä itsenäisesti opettajan antamin tehtävin Harakan saaressa tai kasvitieteellisessä. Paikka varmistetaan sähköpostitse edellisenä päivänä klo 18 mennessä. Kahvitauko klo 12.30 Harakan taitelijatalon taukotilassa.

27.9. klo 11 – 15

Ulkoilmatyöskentelyä kasvitiellisen puutarhan liepeillä joko kasvi- tai kaupunkiaiheen parissa. Paikka varmistetaan sähköpostitse edellisenä päivänä klo 18 mennessä.

4.10 klo 11 – 15

Ulkoilmatyöskentelyä kasvitiellisen puutarhan liepeillä joko kasvi- tai kaupunkiaiheen parissa. Paikka varmistetaan sähköpostitse edellisenä päivänä klo 18 mennessä.

11.10. klo 11 – 15

Elävän mallin piirustusta ja maalausta Albertinkadulla Kriittisellä korkeakoululla

18.10. Itsenäinen työskentely Kriittisellä tai kotioloissa opettajan antamin tehtävin.

 25.10. klo 11 – 15

Piirustusta Kantin pysäkillä.

Kutsumme Kantin pysäkin asukkaita henkilöaiheiksi tarinoinnin merkeissä. Osa ajasta piirretään muita aiheita palvelukodin tiloissa.

1.11. klo 11 – 17

Näyttelyn ripustus ja avajaiset

8.11. klo 11 – 15

Elävän mallin piirustusta ja maalausta Albertinkadulla Kriittisellä korkeakoululla. Töiden katselmus klo 14-15.

15.11. klo 11 – 15

Elävän mallin piirustusta ja maalausta itsenäisesti opettajan antamin tehtävin Albertinkadulla Kriittisellä korkeakoululla

22.11. klo 11 – 15

Elävän mallin piirustusta ja maalausta Albertinkadulla Kriittisellä korkeakoululla. Töiden katselmus klo 13.30-14.30.

29.11. klo 11 – 15

Elävän mallin piirustusta ja maalausta Albertinkadulla Kriittisellä korkeakoululla. Töiden katselmus klo 13.30-14.30.

13.12. klo 11-15

Omat aiheet opettajan kanssa sovitaan kullekin opiskelijalle yksilölliset tehtävät. Työskennellään Albertinkadulla

20.12. Omat aiheet

Työskentelyä 11-12.30. Katselmus syksyn töistä kahvin jälkeen

Yhteistyössä: Opintokeskus Sivis
RGB -web versio keskikokoinen