Oriveden Filosofiapäivät III

 

Tänä vuonna Oriveden Filosofiapäivien aiheina ovat tietoisuuden ja totuuden ongelmat. Alustajamme ovat FT Kristjan Loorits (Helsingin yliopisto) ja Ilkka Pättiniemi (Helsinki Circle). Loorits esitelmöi otsikolla ”Tietoisuuden rakenne ja aistikvaliteetit aivoissamme” ja Pättiniemi otsikolla ”Totuuden rikkaus ja köyhyys”.

Tietoisuuden ongelma näyttää olevan yksi vaikeimmista ongelmista mitä meillä on, ja sen niin sanottu hard problem (vaikea ongelma), on kaikkein haastavin. Tällöin ongelmana on, että miksi ja miten meillä on tietoisia kokemuksia ylipäätään?

Esitelmässään Loorits pohtii tietoisuuden ongelmaa muun muassa suhteessa tieteellisiin rakenteisiin. Hän kysyy myös, voisiko tietoisuus olla jotain yhtä fundamentaalista kuin tieteen muut fundamentaaliset oliot. Molemmat lähestymistavat ovat ongelmallisia vaikkakin sangen kiehtovia.

Pättiniemi kysyy omassa esitelmässään muun muassa sitä, miksi totuus on arvokas asia ja miten saavutamme totuutta. Mitä on totuus ja mikä on sen filosofinen, looginen ja praktinen status ja rooli erilaisissa intellektuaalisissa hankkeissamme? Se, miten vastaamme näihin kysymyksiin, vaikuttaa myös suuresti muihin uskomuksiimme ja maailmankuvaamme. Esitelmässä Pättiniemi seuraa Richard Rortyn ajattelua totuudesta ja oikeuttamisesta.

Linkki tallenteeseen: https://youtu.be/AeBvcFsnszI

Voit kirjoittaa chattiin kysymyksiä ja kommentteja. Kirjoitukset huomioidaan ajan ja tilanteen asettamissa rajoissa.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Abstraktit:

Tietoisuuden rakenne ja aistikvaliteetit aivoissamme
Kristjan Loorits

Eräs suurimmista haasteista tietoisuuden selittämisessä on niin sanottu tietoisuuden vaikea ongelma: miksi meillä on käyttäytymistä ohjaavien kognitiivisten kykyjen lisäksi myös tietoisia kokemuksia? Kun havaitsemme ja tunnistamme värejä tai rekisteröimme ja kommunikoimme kiputilojamme (esim. arvioimalla niiden voimakkuutta asteikolla yhdestä kymmeneen), niin miksi nämä funktionaalisesti analysoitavissa olevat neurokognitiiviset tapahtumat eivät voisi toteutua ”pimeässä”? Miksi näistä tietoisena oleminen tuntuu joltakin?

David Chalmers on esittänyt, että tietoisuuden vaikea ongelma nousee tieteellisen strukturalismin ja tietoisuuden kvalitatiivisen aspektin välisestä jännitteestä: siinä missä kaikki tieteellisen tutkimuksen kohteet (mm. neurokognitiiviset prosessit) ovat ainakin periaatteessa analysoitavissa strukturaalisin termein (esim. kausaalisten, funktionaalisten, spatiotemporaalisten tai dispositionaalisten rakenteiden kautta), eivät ole tietoisuuden kvalitatiiviset ominaisuudet (kuten sinisyyden koettu sinisyys tai kivun kivuliaisuus) puhtaasti strukturaalisia ilmiöitä. Tietoiset kokemukset ovat siis Chalmersin mukaan tieteellisen selittämisen kannalta ongelmallisia nimenomaan siksi, että ne sisältävät ei-strukturaalisia aistikvaliteetteja.

Tietoisuustutkijat ovat lähestyneet kyseistä ongelmaa kahdesta vastakkaisesta suunnasta. Toisaalta on ehdotettu, että tietoisuuden kvalitatiiviset ominaisuudet ovat sittenkin strukturaalisesti analysoitavissa, toisaalta taas, että kokemamme kvalitatiivisuus on joidenkin tietoisuuden perustana olevien fysikaalisten ilmiöiden fundamentaalinen ja redusoimaton ominaisuus (verrattavissa esim. massaan, sähkövaraukseen tai spiniin).

Molemmat lähestymistavat johtavat vakaviin ongelmiin: jos kokemamme kvalitatiivisuus on fundamentaalinen eikä palautettavissa käyttäytymistämme ohjaaviin neurokognitiivisiin prosesseihin, niin jää arvoitukseksi, miten nämä olemukseltaan mekaaniset neurokognitiiviset prosessit pystyisivät tuottamaan (esim. puheen tai kirjoitetun tekstin muodossa) kvalitatiivisia kokemuksia koskevia tosia väittämiä (kuten esimerkiksi ”koen nyt kipua, joka ei ole palautettavissa sen perustana oleviin neurokognitiivisiin prosesseihin”). Yksinkertaisemmin ilmaistuna, jos aistikvaliteetit ovat fundamentaalisia, niin jää mysteeriksi, miten niistä on mahdollista puhua.

Toisaalta, jos aistikvaliteetit ovat analysoitavissa strukturaalisin termein, jää taas epäselväksi, mikseivät ne näytä meidän näkökulmastamme strukturaalisilta. Vaikka julistaisimmekin kvalitatiiviset kokemuksemme pelkiksi vaikutelmiksi tai eräänlaisiksi illuusioiksi, niin näiden illuusioiden ei-strukturaaliset sisällöt ovat tieteellisen strukturalismin valossa silti ongelmallisia. Miten strukturaalisesti analysoitavissa olevat neurokognitiiviset mekanismit pystyisivät tuottamaan sisällöiltään ei-strukturaalisia vaikutelmia? Eräs mahdollinen tapa kyseisen jännitteen purkamiseksi on rajata tieteellinen strukturalismi koskemaan perspektiivistä riippumatonta todellisuutta. Tämä tulkinta jättää ei-strukturaalisille aistikvaliteeteille tilaa perspektiivisidonnaisina ilmiöinä ja rinnastaa ne muihin ei-täysin-strukturaalisiin perspektiivin synnyttämiin vaikutelmiin, kuten esimerkiksi taidekokemusten sisältöihin tai epämääräisiin ajatuksiin.

Totuuden rikkaus ja köyhyys 
Ilkka Pättiniemi

Totuus on tärkeä käsite. Kun joku kertoo meille jotain, haluamme tietää, onko se totta. Jos tutkimme maailman ilmiöitä, haluamme ymmärtää ne oikein – tietää, että käsityksemme niistä on tosi. Usein on myös tärkeää tietää, olemmeko väärässä – ovatko uskomuksemme epätosia. Jopa valehtelija välittää totuudesta, hän nimittäin haluaa johtaa harhaan juuri totuuden suhteen. Lisäksi totuudella on suuri merkitys loogisessa päättelyssä. Totuus on juuri se asia, joka pätevässä päättelyssä säilyy; tosista premisseistä seuraa tosia johtopäätöksiä.

On kuitenkin kysyttävä, miksi totuus on niin arvokas asia? Vastaus on yksinkertainen, kun meillä on totuus käsillämme, emme voi olla väärässä. Tämä puolestaan nostaa esiin kysymyksen, miten saavutamme totuuden? Mikäli totuus on episteemisestä toiminnastamme, tiedollisesta oikeuttamisestamme, irrallinen asia, ei mikään määrä tiedollista oikeuttamista voi saavuttaa sitä. Mikäli taasen totuus on riippuvainen tiedollisesta toiminnastamme, huolena on, että olemme olleet toistuvasti väärässä tiedollisissa projekteissamme. Tällä olisi se kummallinen seuraus, että se, mikä eilen oli totta, voi tänään osoittautua epätodeksi. Yleensä olemme kuitenkin taipuvaisia sanomaan, etteivät aiemmat virheet olleet tosia alunperinkään.

Tässä puheessa käyn tarkemmin läpi edellä esitettyä, ja esitän ratkaisun totuuden ongelmaan seuraten uuspragmatisti Richard Rortyn ajattelua totuudesta ja oikeuttamisesta. Esitän, että totuus ei sinänsä ole tiedollisten projektiemme päämäärä, mutta se on joka tapauksessa käsite, jolle on näissä projekteissa käyttönsä.

Puhujista:

Kristjan Loorits FT, tutkija, Helsingin yliopiston filosofian, historian ja taiteidentutkimuksen osasto. Looritsin tutkimuskohteita ovat filosofia, mielenfilosofia ja tieteenfilosofia.

Ilkka Pättiniemi Helsingin yliopisto, The Helsinki Circle. Pättiniemen tutkimuskohteita ovat tieteenfilosofia, kvanttifysiikan perusteet, metafilosofia ja verifikationismi.

Tilaisuuden juontajana toimii Kriittisen Korkeakoulun puheenjohtaja ja Puhujakoulun opettaja Severi Hämäri.

Järjestäjä: Kriittinen korkeakoulu